Kuvagallerioista itselleni valmiiksi jo tuttu oli IRC-galleria. Kävin katsomassa ja vanhat tunnarit olivatkin vielä tallella. Yhtään uutta kommenttia ei tosin ollut useamman vuoden poissaolon jälkeen tullut - harmin paikka. Käsittääkseni Facebook on vienyt aiemmin todella suositulta IRC-gallerialta paljon käyttäjiä. Galleria olikin muuttunut aika paljon sitten viime näkemän ja siellä oli hyvin paljon Facebookmaisia ominaisuuksia. Etusivulla lukee, että palvelun käyttäjien keski-ikä on 22 vuotta. Uskon kuitenkin, että tässä kohtaa pätee paikkansa vanha sanonta: valhe, emävalhe, tilasto. Käyttäjien joukossa lienee tuhansia kaltaisiani, jotka eivät palvelua enää käytä, mutta eivät ole vaivautuneet poistamaan profiiliaan. Kiinnostavampi tieto olisikin, mikä on Gallerian aktiivikäyttäjien keski-ikä. Veikkaan, että huomattavasti kokonaiskeski-ikää matalampi - ainakin etusivun satunnaiskuvien perusteella arvioituna.
Vanhempainnetti-sivustolla oli varsin kattavasti käsitelty kasvavan lapsen ja netin/median suhdetta. Mielestäni sivustolla oli osattu ottaa huomioon uuden median lisäksi hyvin ajattomia mutta ajankohtaisia asioita, kuten eri perheiden erilainen suhtautuminen esimerkiksi elokuvien ikärajoituksiin.
Vanhempainillassa kuvagallerioista puhuttaessa lähtisin ensin liikkeelle vanhempien omista kokemuksista. Varsinkin siinä vaiheessa, kun itse olen opettajatehtävissä, monilla vanhemmilla on jo todennäköisesti jonkin verran kokemusta aiheesta. Heiltä voi myös tulla muille hyviä vinkkejä galleriosta perheiden pelisäänöistä niiden suhteen. Jonkinlainen perusesitys gallerioista olisi tietysti hyvä näyttää koneelta/tykiltä. Menemättä gallerioiden demonisointiin mainitsisin kuitenkin ehdottomasti hieman omituisemmista ominaisuuksista, kuten Kuvakkeen kuvalatauksesta kännykän taustakuvaksi.
No comments:
Post a Comment